Ansku: "Juuri sitä mitä todella haluan"

Anna-Kaisa HerranenOlen Anna-Kaisa Herranen, asustelen Pertunmaalla kahden poikani kanssa.

Työskentelin ennen opiskelua pienessä markkinointi-viestintätalossa, jossa syttyi halu tehdä niitä asioita jotka ulkoistimme eteenpäin. Olin 26-vuotias kun aloitin opiskelut Otavan Opistossa. Alku jännitti kamalasti; huolimatta kehuskeluistani hakemuspapereissa en edes tiennyt mitä av-välineistö tarkoitti! Halu oppia oli kuitenkin kova.

Opiskelussa parasta oli sen joustavuus; samaan aikaan alkoi poikani neurologiset tutkimukset ja kuntoutukset joiden takia jouduin viettämään paljon aikaa sairaalassa. Sain halutessani jälkeenpäin vaikkapa yksityistunnit koululla, jos yksinopiskelu ei onnistunut. Pidin siitä, ettei yleensä ollut läsnäolopakkoa, mutta silti ei tuntenut jäävän yksin. Opettajat pitivät huolta että jokaisen opintoviikot täyttyvät. Hyvää oli myöskin opintotarjottimen laajuus; sain kosketuspintaa moneen eri av-alan osioon, joista myöhemmin oli helppo havaita se oma juttu.

Valmistuin 2,5 vuodessa ja nyt käytän itsestäni titteliä käsikirjoittaja / graafinen suunnittelija.

Työskentelen keikkaluonteisesti, enimmäkseen video-ja still-kuvauksissa sekä editoimisessa. Merkittävin näistä on varmastikin MrLothar Production, jossa kuvaan ja leikkaan aikuisviihdettä. Tuotantoyhtiön kautta olen myöskin tehnyt av-viestinnän promo-ja edustustehtäviä erilaisilla alan messuilla.

Olen saanut mahdollisuuden tehdä paljon erilaisia töitä; seuraavana päivänä minulla saattaa olla vaikkapa lapsen 1-vuotiskuvaukset. Koen tekeväni nyt juuri sitä mitä todella haluan. Otavan Opisto oli omanlaisensa käännöskohta elämässäni. Kannattaa tutustua.

-Ansku