![]() |
Ismo: "Sanat, mielikuvat, rohkeus toteuttaa"
Varuilta varasin 3 vuotta opiskeluun epäillessäni vanhan koiran pään laistavan uusia jekkuja opintiellä. Alku olikin hankalaa, mutta aina sitä hattuun tarttui jotain – väkisinkin. Kaikki oli ihkauutta koulutuksessa – no, joskus kerran olin kokeillut filmin leikkaamista vanhalla nuhapumpullani ja kuvankäsittely olikin minut tuonut tietokonemaailman bittivainioille. Äkkivääränä ja alati uteliaana sitä alkoi pian ahnehtia kokeiluja oppimillaan alkeisvälineillä, kun vanhat ideat alkoi ryöpsähdellä ilmoille hyvässä seurassa. Nimenomaan vastavuoroisuus tehtävien teossa –leffoissa, äänitöissä yms. mitä niistä seurasikaan – muiden kanssa pisti vanhan jääränkin versomaan uusia hedelmiä. Aiemmin ei ollut kirjoittanut juurikaan mitään ja sekin aukesi hanaksi… Pian sitä huomasi totetuttavansa sellaistakin, mitä ei ollut kuvitellutkaan tekevänsä. No – kaikki se antoi paljon uutta henkistä evästä matkalle. Se on selvinnyt tämän kolmivuotisen taipaleen varrella, että aina ne perusjutut, mitkä on saanut polttoaineekseen ja lahjoikseen polulleen – ovat ne mitä hyvänsä ja vaikka vielä kuinka piilossa – on aina se paras kangas mistä heijastaa kaikki uusikin ilmaisumuoto. Ilman sitä ei saa aikaan mitään. Sanat, mielikuvat, rohkeus toteuttaa – niitä pyörittelemällä syntyy joskus helmiäkin. Luovaa virtaa. Ja yhteistyö on voimana paras –ei kaikkea tarvitse osata. Nykyään valmistumisen jälkeen (2008) olen enemmän pelkistänyt tekemisiäni – palannut enemmän "juurille". Mutta valmiudet on olemassa tarvittaessa moneen. Kuvituksissa ja graafisissa tilaustöissä menee suurin osa ajastani, joitain mainosleffoja on tullut tehtyä yhteistyössä ja monen monta versoa on kasvamassa sanoina Otavan Opiston maaperästä saaduin avuin. Uusin keinoin toteutettaviksi. -Ismo Funke
|
| Otavantie 2 B, 50670 Otava puh. (015) 194 3552 sähköposti:info(at)otavanopisto.fi fax: (015) 194 3550 |