Uudet ja suosituimmat
Kirjaudu



Mainos
Webhotelli:
Avaruus.net
Palveluntarjoaja, joka haluaa olla joustava kumppanisi. Avaruus.netistä saat luotettavan hosting-palvelun lisäksi ystävällistä ja asiantuntevaa asiakaspalvelua.

Mia Pesonen: opiskelijasta opettajaksi

miapOpiskelu on ollut Mialle tuttua puuhaa, sillä opintoja on kertynyt eri opinahjoissa kunnioitettava määrä. Hän on opiskellut mm. terveydenhoitajaksi Savonlinnassa, tradenomiksi Jyväskylässä, pedagogiset opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja medianomiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.

Olen ollut mukana rakentamassa, toteuttamassa ja kehittämässä Internetixin verkkokurssien opiskeluympäristöä vuodesta 2001 lähtien. Aloitin työskentelyni www - suunnittelijana. Työn kuvaani kuului ensin atk -kurssimateriaalien tekeminen digitaaliseen muotoon Internetixin verkko-oppimisympäristöön. Työtehtävät laajenivat luontevasti oppimisympäristöjemme käyttöön ja koulutukseen sekä niiden hallinnointiin.

Olen toiminut myös verkkotutorina neuvomassa opiskelijoita ja opettajia verkko-opinnoissa. Opastustani Internetixin opiskeluympäristöjen käyttöön ovat saaneet myös asiakkaamme. Lisäksi olen tehnyt oppaita verkko-ohjelmien käytöstä. Myös eri projektien mukana tuomat kansainväliset koulutukset ovat työllistäneet minua. Työtehtävät ovat moninaistuneet vuosien varrella. Työtehtäviini kuuluvat videotuotannot ja media-aineistojen tuottaminen kuten verkkomateriaalien elävöittäminen liikkuvalla kuvalla. Lisäksi toteutamme streamauslähetyksiä verkkoon erilaisista seminaareista. Työnkuvaani kuuluu myös verkkoympäristöjen käytettävyyden tutkiminen ja lisäksi harrastuksena teen nettisivuja.

Kansainvälisestä toiminnasta saamani kokemukset ovat laajentaneet ja rikastuttaneet työtäni. Olen kouluttanut verkkoympäristöjämme mm. Espanjassa, Skotlannissa ja keväällä 2003 Virossa. Yhteinen kieli koulutustilaisuuksissa on ollut englanti. Toimin myös teknisenä tutorina verkon välityksellä Jobline -projektissa.

Jobline -projektissa on mukana Suomen lisäksi Hollannin, Iso-Britannian, Viron ja Unkarin oppilaitoksia sekä työyhteisöjä. Otavan Opisto on tarjonnut projektin käyttöön Ryhmix -työryhmäohjelman. Lisäksi valmistamme www-sivut projektille. Projektin tavoitteena on kehittää materiaaleja nuorten kansainvälisten työssäoppimisjaksojen tueksi. Projektin päätuotteita tulevat olemaan arvioinnin käsikirja ja interaktiivinen portfolio, jotka ovat saatavilla projektin aikana valmistuvien www-sivujen kautta.