![]() |
Markku: monipuolisesti media-alaa
Asuin noin 40 vuotta syntymäkaupungissani Kuopiossa, josta muutimme perheeni kanssa Kajaaniin. Seitsemän Kainuun vuoden jälkeen matkasimme takaisin Savoon Mikkeliin, jossa olen asunut nyt noin 8 vuotta. Vaikka asuinpaikka vaihtui, työpaikka säilyi. Kiitos etätyön! Kunnes eräänä päivänä jouduin lähtemään työpaikastani tuotannollis-taloudellisista syistä. Ikää oli jo kertynyt yli viisikymmentä, mutta "jotain tarttis tehdä", ajattelin. Niinpä löysin Mikkelistä Otavan Opiston ja sieltä minulle sopivan audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon. Ja koska olen osin harrastanut sekä tehnyt työkseni lyhytelokuvia, valokuvausta, www -sivustoja, painotöitä, rakenne- ja käyttöliittymäsuunnittelua, kuva- ja äänisuunnittelua, valinta oli selvä. Halusin saada tutkinnon media-alan tuntemiselleni. Pitkän työuran jälkeen reilun vuoden kestävä opiskelujakso oli tosi hauskaa ja piristävää. Motivaationi oli korkealla. Ja kaiken lisäksi minulla oli onni opiskella päätoimisesti. Parasta oli kuitenkin tutustua moniin samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa on ollut ilo tehdä erilaisia projekteja yhdessä. Tällä hetkellä päiväni täyttyvät media-alan töistä kuten videokuvauksista, videoleikkauksista, valokuvauksista, www -sivustojen rakentelusta ja äänitöistä. Laskutus ja kirjanpito hoituvat joustavasti osuuskunnan jäsenenä.
|
| Otavantie 2 B, 50670 Otava puh. (015) 194 3552 sähköposti:info(at)otavanopisto.fi fax: (015) 194 3550 |